AVOIMEN KONSERVATORION KURSSITARJONTA: 

SOITTAMAAN TAI LAULAMAAN OPPIMINEN YKSITYISOHJAUKSESSA

Oletko haaveillut soittotaidosta?
Kaipaatko tukea ja ideoita kotiharjoitteluun?
Jäivätkö musiikkiopintosi joskus kesken? Olisiko nyt aika tarttua soittimeen uudelleen?
Oletko jo saanut musiikkiopiston päättötodistuksen?

Avoimessa Konservatoriossa lähtökohtana ovat aikuisen musiikinharrastajan omat tarpeet ja toiveet. Voit soittaa omaksi iloksesi tai suorittaa kursseja. Ohjausta annetaan eri soittimissa, muun muassa kitaran-, pianon-, harmonikan-, huilun-, viulun-, harpun- ja sellonsoitossa sekä laulussa.

Tiedustele oman instrumenttisi opetusta!
Osallistuminen edellyttää omaa soitinta.

Opettajat ovat Helsingin Konservatorion soiton-/laulunopettajia
Opetuksen ajankohta opettajan kanssa sovittujen aikojen mukaan syys- ja kevätlukukauden aikana.

Opetuspaikka Helsingin Konservatorio, Ruoholahdentori 6 tai opettajan kanssa erikseen sopien.

Avoimen Konservatorion oppilailla on myös mahdollisuus esiintymiseen omassa konsertissa, joka pidetään konservatorion kamarimusiikkisalissa.

Kurssin laajuus ja kurssimaksu
Vaihtoehtoisesti
a) 4 x 30 min. 180 € = 4 kertaa 30 minuutin oppitunti
b) 4 x 45 min. 260 € = 4 kertaa 45 minuutin oppitunti
c) 8 x 30 min. 340 € = 8 kertaa 30 minuutin oppitunti
d) 8 x 45 min. 500 € = 8 kertaa 45 minuutin oppitunti

Mahdollisuus myös lisätunteihin.
Lisätietoja toimistonhoitaja Seija Askolin, p. (09) 5860 5813
Ilmoittautuminen internetissä tai puhelimitse (nro yllä)

Opiskelupaikkoja on rajoitettu määrä.

SÄESTYSTUNNIT JA KORREPETITIO
Kaipaatko säestäjää?
Oletko kyllästynyt musisoimaan yksin?
Onko sinulla ohjelmistoa, jota haluaisit soittaa / laulaa yhdessä pianistin kanssa?
Harrastatko oopperamusiikkia?

Tarjoamme aikuisille musiikinharrastajille mahdollisuuden musisoida yhdessä pianistin kanssa. Tunneille voi tuoda haluamaansa ohjelmistoa. Säestysnuotit mukaan!

Pianistit ovat Helsingin Konservatorion pianonsoiton opettajia ja säestäjiä/korrepetiittoreita
Ajat sovitaan yhdessä pianistin kanssa
(samalla ilmoitetaan soitettavat teokset)
Paikka Helsingin Konservatorio, Ruoholahdentori 6

Kurssin laajuus vaihtoehtoisesti
a) 2 x 45 min. 130 €
b) 4 x 45 min. 260 €

Mahdollisuus myös lisätunteihin.
Lisätietoja toimistonhoitaja Seija Askolin, p. (09) 5860 5813
Ilmoittautuminen internetissä tai puhelimitse (nro yllä)


AVOIN OOPPERALUOKKA
HUOM! Syksyllä alkanut kurssi jatkuu keväällä, joten uusia oppilaita ei oteta kuin syksyisin.
Mikäli syksyn kurssilaiset eivät kaikki jatka keväällä, voidaan koelaulu järjestää tässä tapauksessa myös tammikuussa, jotta saadaan tarvittavan suuri ryhmä oopperaa varten. 

Haluatko laulaa oopperaa?
Haluaisitko päästä kokeilemaan laulamista näyttämöllä?
Onko sinulla kokemusta yhtye- tai kuorolaulusta?

Avoin oopperaluokka laulaa keskeistä ooppera- ja operettimusiikkia sekä musikaaleja pianistin säestyksellä. Syyskaudella toteutetaan ooppera-aiheinen konsertti ja kevätkaudella pyritään toteuttamaan ohjattu esitys, jossa laulajat saavat kokemusta roolipuvuissa ja maskeissa esiintymisestä. Avoimen oopperaluokan laulajat pääsevät mahdollisuuksien mukaan osallistumaan Helsingin Konservatorion tuottamiin oopperaproduktioihin.

Haluamme varmistaa, että saamme oopperaluokalle mahdollisimman yhtenäisen opiskelijaryhmän. Sen vuoksi pyydämme hakijoita valmistautumaan pienellä laulunäytteellä (koelaulu), mielellään ooppera-aarialla. Pianisti on käytettävissä. (Muistathan ottaa nuotit mukaan!)

Ilmoittautuminen koelauluun sähköpostitse seija.askolin(at)konservatorio.fi
(nimi, puhelinnro, esitettävät koelaulut) .

Paikka Helsingin Konservatorio, Ruoholahdentori 6, luokka r130
Ryhmän koko 6-10
Kesto 12 x 90 min
Hinta n. 300,-/lukukausi (HUOM! hinta riippuu osallistujien määrästä)
Koelaulu vain syksyisin

Tervetuloa laulamaan oopperaa yhdessä!

Tiedustelut p. (09) 5860 5813, seija.askolin(at)konservatorio.fi


YHDESSÄ SOITTAMINEN
(myös vanha musiikki)
Innostavatko ikivihreät?
Kolahtaako kansanmusiikki?
Kiinnostavatko klassiset pikkukappaleet?
Viehättääkö vanha musiikki?

Avoin Konservatorio tarjoaa aikuisille musiikinharrastajille mahdollisuuden yhdessä soittamiseen. Kokoonpanot muodostetaan kurssille ilmoittautuneista ja ohjelmistot valitaan kunkin ryhmän mieltymysten mukaan. Mikäli teillä on jo valmis yhtye, voitte osallistua kurssille myös yhtenä ryhmänä.

Tarjoamme ammattitaitoista ohjausta sekä esiintymismahdollisuuden. Tule ja tee toiveistasi totta!

Opettajat ovat Helsingin Konservatorion opettajia.

Ilmoittaudu seija.askolin(at)konservatorio.fi tai puh. 09 5860 5813
Ohjausajat sovitaan jokaisen kokoonpanon kanssa erikseen.
Paikka: Helsingin Konservatorio, Ruoholahdentori 6
Kurssin laajuus ja hinta 6 x 60 min. (alkutapaamisen lisäksi)
200 €/henkilö
Ryhmien koko 3-5 henkilöä

Lisätietoja toimistonhoitaja Seija Askolin, p. (09) 5860 5813
Ilmoittautuminen jatkuva (erilaisia ryhmiä voidaan perustaa lukukauden aikana) p. (09) 5860 5813 klo 9.00 - 16.00

VAPAAN SÄESTYKSEN ALKEET
Takkuileeko yhteislaulun säestäminen perhejuhlissa?
Tarvitsetko työssäsi laulujen ja liikunnan säestämisen taitoja?
Haluatko oppia improvisoimaan ja soittamaan korvakuulolta?

Vapaan säestyksen alkeiskurssilla opetellaan kunkin osallistujan yksilöllisten lähtökohtien ja tarpeiden mukaan sointumerkeistä säestämisen alkeita, korvakuulolta soittamista sekä improvisointia. Kurssi sopii myös täydennyskoulutukseksi lasten kanssa työskenteleville (mm. päiväkotien ohjaajat) ja pianonsoitonopettajille.

Ohjaaja Juhana Lindström
Opetusajat ajat sovitaan opettajan kanssa.
Paikka: Helsingin Konservatorio, Ruoholahdentori 6
Kurssin laajuus ja kurssimaksu: 8 x 30 min. 340 € / hlö
Opetus on yksilöopetusta.
Lisätietoja toimistonhoitaja Seija Askolin, p. (09) 5860 5813
Ilmoittautuminen internetissä tai puhelimitse (nro yllä)



Kursseille ilmoittautuminen