Opiskelijatarina: Juuso Björkroth

pääsoitin: klarinetti
opintojen aloitusvuosi: 2017

Miksi hait Helsingin Konservatorioon?

– Halusin pitää mahdollisuuden muusikon uraan avoinna ja kokeilla musiikin tekemistä vakavasti. Musiikki on aina ollut iso osa elämääni ja muusikkous kiinnostanut, mutta en ole ennen kuin vasta viime vuonna varusmiessoittokunnassa soittanut päätoimisesti. Konservatoriolla olen saanut jatkaa musiikin tekemistä vakavasti ja pystynyt toteuttamaan itseäni vielä paremmin kuin soittokunnassa.

Millainen on tyypillinen opiskeluviikkosi?

– Henkilökohtaiselle harjoittelulle on paljon aikaa, kuitenkin sen ja soittotuntien lisäksi on paljon kaikenlaista. Säveltapailua, soitintuntemusta, musiikin tyylien tuntemusta, vuorovaikutustaitoja ja muusikon työelämätaitoja on puolitoista tuntia viikossa. Kamarimusiikissa soitan klarinetti-käyrätorvi-piano -triossa ja toinen yhteismusisointihetki on yhtyeworkshop. Siinä soitamme kevyempää, kahvilaympäristöön sopivaa musiikkia hieman ehkä eksoottisella yhtyeellä, johon kuuluu vaihtelevasti klarinetti, huilu, käyrätorvi, kaksi selloa, viulu, sähköbasso, piano ja lyömäsoittimia. Orkesteriperiodeja on vuodessa neljä. Ne kestävät suurin piirtein kaksi viikkoa, jolloin harjoituksia on hyvin intensiivisesti.

Mikä opinnoissasi on ollut kiinnostavinta tai antoisinta ja miksi?

– Uusien ihmisten tapaaminen on ollut mahtavaa. Konservatoriolla on hyvä yhteishenki, hyvät ja huonot hetket voi jakaa taukohuoneella kahvikupin äärellä. Harjoittelumäärän kasvu on vienyt omaa soittoani paljon eteenpäin. Musiikin läsnäolo arjessa tekee siitä vain antoisampaa. Kolmen viikon vaihto Madeiralle Funchalin konservatorioon oli erittäin avartava ja hyvä kokemus!

Millaiset työtehtävät sinua kiinnostavat tulevaisuudessa?

– Olen hyvin avoin eri työtehtäville. Opettaminen, orkesterisoitto, freelance-muusikkous ja epäsuoremminkin soittamiseen liittyvät toimet kiinnostavat.

Kenelle suosittelisit Helsingin Konservatoriota?

– Suosittelen konservatoriota teille, joita kiinnostaa musiikin opiskelu!

 

kuva: Jacob Söderström
Haastattelu tehty tammikuussa 2018