fbpx

Opiskelijatarina: Reeta Rinkkala

pääsoitin: viulu
sivusoitin: piano
opintojen aloitusvuosi: 2018

Miksi hait Helsingin Konservatorioon?

– Olin kuullut konservatoriosta hyvää, ja että opetus on laadukasta. Se vaikutti kiinnostavalta vaihtoehdolta musiikkiopiston jälkeen. Hain ensin taiteen perusopetukseen, mutta huomasin että ammatilliselle linjalle oli auennut lisähaku, joten hain sitten heti perään sinne.

Millainen on tyypillinen opiskeluviikkosi?

– Tyypilliseen opiskeluviikkoon sisältyy muun muassa musiikinteoriaa, musiikin historiaa, työelämässä tarvittavia taitoja sekä tietysti runsaasti oman instrumentin harjoittelua. Eli tunneilla istumisen lisäksi pääsee soittamaan yhdessä ja yksin.

Mikä opinnoissasi on ollut kiinnostavinta tai antoisinta ja miksi?

– Olen pitänyt todella paljon oman instrumentin tunneista. Opetuksessa keskitytään oikeasti  niihin asioihin, joita henkilökohtaisesti minun tarvitsee vielä kehittää omassa soitossa. Se jos joku on antoisaa.
Olen myös tykännyt paljon vuorovaikutustaitojen kurssista, jossa käydään läpi erilaisia vuorovaikutustilanteita muun muassa improvisaatioharjoitusten avulla. Olen kokenut useita ”ahaa”-elämyksiä kyseisellä kurssilla. Siellä puhutaan esimerkiksi esiintymisjännityksestä ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Todella hyödyllinen kurssi joka ikiselle musiikin ja muillekin aloille tähtääville ihmisille.

Millaiset työtehtävät sinua kiinnostavat tulevaisuudessa?

– Minulla ei ole selkeää visiota tulevaisuudestani, mutta pidän ryhmässä työskentelystä sekä muiden auttamisesta. Koen myös todella antoisaksi lasten kanssa työskentelyn. Jotain näiden kaltaista yhdistettynä musiikkiin. Joku musiikkiterapeutti olisi mielenkiintoinen työtehtävä.

Kenelle suosittelisit Helsingin Konservatoriota?

– Suosittelen Helsingin konservatoriota ihmisille, jotka haluavat hyvää opetusta, tähtäävät musiikki-alalle ja ovat motivoituneita kehittymään omassa instrumentissaan.

kuva: Reeta Rinkkalan albumi
Haastattelu tehty tammikuussa 2019