Helsingin Konservatoriosta valmistui 31.5. ammattiin 21 klassisen musiikin muusikkoa ja 1 pianonvirittäjä. Konservatorio onnittelee valmistuneita lämpimästi!
Molemmat tutkinnot ovat toisen asteen ammatillisia perustutkintoja. Helsingin Konservatorio on Suomen ainoa oppilaitos, jossa koulutetaan pianonvirittäjiä.
Lisäksi tutkinnonosia ovat suorittaneet neljä opiskelijaa pianonvirityksen osaamisalalta ja yksi musiikin osaamisalalta.
Koulutuspäällikkö Pia Kärjes-Peltola kertoo: ”Opiskelijat ovat olleet hyvin tyytyväisiä saamaansa opetukseen. He ovat osoittaneet opinnoissaan sinnikkyyttä ja kykenevänsä johtamaan itseään. Erinomainen yhteishenki on tukenut ja kannustanut opiskelijoita etenemään omaa polkuaan kohti unelmiaan. Valmistuvat muusikot pyrkivät jatkamaan opintojaan musiikkialan korkeakouluissa. Osa on jo saanut jatko-opiskelupaikan ulkomailta ja usea on hakenut Taideyliopiston Sibelius-Akatemiaan.”
Valmistujaisia juhlittiin lukuvuoden päättäjäiskonsertissa keskiviikkona 31.5. Konserttisalissa. Valmistuneet saivat tilaisuudessa todistuksensa, ja opinnoissaan erityisen hyvin menestyneitä palkittiin stipendein.
Musiikin osaamisalalta valmistuvat opiskelijat
Andersson Tomi | laulu |
Berg Slava | fagotti |
Engel Christian | laulu |
Hintsa Matias | laulu |
Hirvilammi Lotta | huilu |
Juolahti Johannes | laulu |
Juvonen Aada | laulu |
Kangas Sanni | viulu |
Karvinen Anni | laulu |
Katris Katarina | piano |
Kettula Kaisa | huilu |
Kliushina Anna | oboe |
Krogius Julia | viulu |
Lankinen Sonja | klarinetti |
Luhtavaara Emilia | laulu |
Niittynen Tuija | kontrabasso |
Popov Martin | piano |
Pörsti Laura | laulu |
Siltala Veeti | piano |
Tienhaara Markus | klarinetti |
Vesimäki Anna | viulu |
Pianonvirityksen osaamisalalta valmistuva opiskelija
Heikkilä Jussi-Pekka
Musiikin osaamisalalta tutkinnon osia suorittanut:
Riihimäki Oskari, piano
Pianonvirityksen osaamisalalta tutkinnon osan tai osia suorittaneet:
Luoma Jonne
Kolme valmistunutta, jotka eivät halua nimeään julkaistavan