Kuoroon laulamaan!

Hauska tapa harrastaa musiikkia!
Lyömätön mahdollisuus musisoida yhdessä!
Loistava tilaisuus opetella monipuolista äänenkäyttöä ja nuotinlukua!

Helsingin Konservatoriossa toimii useita aktiivisia kuoroja ja lauluyhtyeitä, joissa laulun ilo, yhdessä musisoiminen ja esiintymiselämykset motivoivat eri ikäisiä lapsia ja nuoria musiikin harrastamiseen ja oman äänen mahdollisuuksien tutkimiseen.

Kuorolauluharrastus antaa intoa myös soitto-opintoihin, sillä useat kuorolaiset opiskelevat myös jonkin instrumentin soittoa. Kuorossa nuotinlukutaidot ja harmoniantaju kehittyvät, jolloin soittoläksyjen oppiminen nopeutuu. Kuoroissamme kiinnitetään erityistä huomiota nuorten äänien terveen ja monipuolisen kehityksen tukemiseen.

Kuorolaisillamme on mahdollisuus osallistua myös musiikin perusteiden opetukseen. Kuoroissamme laulaville, jotka eivät ole konservatorion soitto-oppilaita, on oma musiikin perusteiden ryhmä Kuorolaisten mupe 1, johon voi ilmoittautua ilmoittautumispäivänä lukuvuoden alkaessa.

Musiikin perusteet kuorolaisille

Kuorolaisten Mupe 1 (musiikin perusteet)
Kuoroissa laulaville 9-19-vuotiaille, jotka eivät ole konservatorion soitto-oppilaita.
Opettaja: Soila Jaakkola
Ilmoittautuminen: elokuun alussa mupe-ilmoittautumispäivänä

Kuoronjohtajat:

Sanni Tuomi (Tähtisumu Alfa, Beta, Gamma, Delta ja Galaxi ja Galanten stemmikset)

Anna Nora (Ryhmä X, All 4 Voices)

Anna Sandström (Galante)

Kuorojen harjoitusajat 2026-2027

Tähtisumu Gamma ma 15.30-16.10 Kamarimusiikkisali

Tähtisumu Alfa ma 16.15.-16.55 Kamarimusiikkisali

Tähtisumu Beta ma 17.00-17.40 Kamarimusiikkisali

Tähtisumu Delta to klo 17.40-18.20 luokka 143

Ryhmä X ke 16.00-16.45 luokka 232

All 4 Voices ke 17.00-19.30 Kamarimusiikkisali

Galaxi to 16.00-17.00 luokka 130

Galante klo 16.00-17.45 Kamarimusiikkisali ja luokka 130