Helsingin Konservatorion oppilaat esiintyvät Uudessa lastensairaalassa

Helsingin Konservatorion perusopetuksen oppilaat esiintyvät kevään aikana kolmena päivänä Uuden lastensairaalan pääsisäänkäynnin aulassa (Stenbäckinkatu 9). Konsertit järjestetään 22.1., 19.3. ja 14.5. Sama noin 30 minuutin konsertti kuullaan konserttipäivinä kaksi kertaa: klo 10.00 ja 11.30. Sairaalan toiveiden mukaisesti konsertit ovat keskellä päivää, jolloin ne ilahduttavat mahdollisimman suurta asiakasjoukkoa aulassa. Konsertti kuuluu myös 2. kerroksen kahvilaan, joten musiikista saavat nauttia kahvilankin asiakkaat.

– Haluamme tuoda musiikilla iloa, rohkaisua, lohdutusta ja viihdytystä lastensairaalan pienille asiakkaille ja heidän perheilleen. Olemme iloisia tästä yhteistyöstä Uuden lastensairaalan kanssa, sillä on tärkeää viedä musiikkia osaksi ihmisten elämää. Oppilaille tämä on hieno mahdollisuus päästä esiintymään uudenlaiseen ympäristöön, toteaa Helsingin Konservatorion rehtori Rea Warme-Korpinen.

Konserteissa esiintyy monipuolisesti erilaisten soittimien soittajia. Ensimmäisessä konsertissa 22.1. teemana on talvi, ja esiintyjinä on mm. jousisoittajia ja huiluryhmä. Maaliskuun konsertin teemana on satumaailma ja toukokuussa musisoidaan luontoteemalla.

teksti: Raija Kaljunen
kuva: HUS

Takaisin edelliselle sivulle