Helsinki Concordian uusi kapellimestari Petri Sakari: ”Orkesterisoitto on ison ryhmän kamarimusiikkia”

Helsingin Konservatorion Helsinki Concordia -orkesterin uutena kapellimestarina aloittaa 1. elokuuta Petri Sakari. Helsinki Concordiassa soittaa konservatorion ammatillisen koulutuksen opiskelijoita ja perusopetuksen pidemmälle edistyneitä oppilaita. Petri Sakari (s. 1958) on työskennellyt lukuisten ammattiorkestereiden kanssa Suomessa ja ulkomailla. Hän on ollut Islannin sinfoniaorkesterin, Gävlen sinfoniaorkesterin ja Turun filharmonisen orkesterin ylikapellimestari ja taiteellinen johtaja.

Petri Sakari korostaa orkesterityöskentelyssä toisten kuuntelemista ja yhteispeliä.

– Orkesterissa tehdään ison ryhmän kamarimusiikkia. Tärkeää on toisten kuunteleminen ja toisten soittoon reagoiminen. Rytmin käsittely, intonaatio ja fraseeraaminen pitää saada toimimaan. Näitä asioita joutuu muistuttamaan jopa ammattiorkestereillekin välillä, toteaa Petri Sakari. Hänelle on myös tärkeää, että jokainen soittaja tuntisi mielekkääksi orkesterissa mukana olemisen.

– Tavoitteena on, ettei kukaan koe kyllästymisen hetkiä, vaan jokainen soittaja kokisi orkesterityöskentelyn tärkeäksi ja mielekkääksi. Helsinki Concordian nuoriin muusikoihin suhtaudun kuin he olisivat ammattisoittajia, mutta en voi vaatia heiltä asioita samalla tavalla kuin ammattilaisilta, Petri Sakari kertoo.

– Minua on pidetty vaativana ja hyvänä harjoittajana, tinkimättömänäkin. Tie siihen, että orkesteri soittaa hyvin, on kuunteleminen ja kamarimusiikin tekeminen, tiivistää Petri Sakari oman työskentelytapansa.

Kokemus orkesterisoitosta kapellimestarille tärkeää

Petri Sakarin oma soitin on viulu. Hän on soittanut myös pianoa ja oboeta. Sakari aloitti kapellimestariopinnot 15-vuotiaana ja alkoi samaan aikaan johtaa oman opinahjonsa Tampereen konservatorion jousiorkesteria.

– Aloitin johtamisen ikäisteni parissa! Taisin olla 17-vuotias, kun aloitin avustajana Tampereen kaupunginorkesterissa. Olen urani alkupuolella johtanut aika paljon nuoriso-orkestereita ja viime vuosina säännöllisesti Göteborgin musiikkikorkeakoulun sinfoniaorkesteria ja Islannin nuoriso-orkesteria. Kapellimestarille onkin ensiarvoisen tärkeää, että on itse soittanut orkesterissa hyvien ja huonojen kapellimestareiden johdolla. Silloin tietää, mitä siellä edessä voi ja mitä ei pidä tehdä, Petri Sakari sanoo.
Kapellimestaridiplomin hän suoritti Sibelius-Akatemiassa vuonna 1981 Jorma Panulan oppilaana ja täydensi opintojaan Yhdysvalloissa, Italiassa ja Sveitsissä.

Helsinki Concordialla hyvät lähtökohdat

Petri Sakarin mielestä Helsinki Concordialla on hyvät lähtökohdat.

– Tuomas Rousi on tehnyt hyvää työtä ja suunta on ylöspäin! Tehtävänäni on tehdä myös orkesteria tunnetummaksi esimerkiksi vierailujen kautta. Concordiallahan on käytössä konservatoriossa oma sali, jossa se voisi jopa levyttää, Sakari pohtii. Hän on levyttänyt mm. Sibeliuksen kaikki sinfoniat Islannin sinfoniaorkesterin kanssa.

Suurimmaksi haasteeksi Helsinki Concordiassa hän kokee soittajien vaihtuvuuden: koska kyseessä on oppilaitoksen opiskelijoista koostuva orkesteri, soittajat ovat orkesterissa vain 2–3 vuotta.
Orkesterissa soittamisesta Petri Sakarilla on omilta konservatoriovuosiltaan lämpimiä muistoja.

– Viihdyin orkesterissa hirveän hyvin! Minä oikein odotin, että kesäloma loppuisi, koska halusin päästä tapaamaan kavereita ja soittamaan heidän kanssaan orkesterissa. Tykkäsin jopa enemmän orkesterisoitosta kuin soittotunneista, paljastaa Petri Sakari hymyillen.

 

teksti: Raija Kaljunen
kuva: Gianni Mosella

Takaisin edelliselle sivulle