Hukkapoluilla yhdistää lausuntaa ja soitantaa

Kevään opettajakonserttien sarjassa esiintyy 7.4. Duo Power eli Eilakaija Sippo ja Laura Clewer. Kokoonpanossa Eilakaija Sippo lausuu ja Laura Clewer soittaa, pääasiassa fagottia. Eilakaija Sippo opettaa konservatorion ammatillisen koulutuksen opiskelijoille vuorovaikutustaitoja ja tekstin tulkintaa. Fagotisti Laura Clewerin kanssa he ovat esiintyneet ensimmäisen kerran duona vuonna 2008 ja nyt on vuorossa viides yhteinen produktio. Duo Powerin nimi on syntynyt yhdistelemällä taiteilijoiden sukunimien loppuosat: Sippon po- ja Clewerin wer-tavut.

– Hukkapoluilla-nimi kertoo, että hukkien kanssa olemme tekemisissä: Onko ihminen hukassa vai hukka ihmisessä? Musiikeissa kuullaan melodioita sieltä täältä tekstien tukena, osa improvisoiden, valottavat taiteilijat.

Laura Clewer kertoo, että muusikolle lausujan kanssa työskenteleminen ja erityisesti esityksen työstäminen on todella mielenkiintoista ja luovaa.

– Luomme itse yhdessä koko ajan kokonaisuutta yhdistelemällä erilaisia tekstejä ja melodioita.

Entä mikä Eilakaija Sippolle ja Laura Clewerille on tärkeintä duona?

– Toistemme sanomiset riippumatta siitä, onko sanominen musiikkia vai kirjallisuutta. Lausuja sanoo puheella, soittaja musiikilla. Mitä kaikkea fagotisti ja lausuja kertovatkaan!

7.4. Hukkapoluilla -konsertti

teksti: Raija Kaljunen
kuva: Seija Askolin

Takaisin edelliselle sivulle