fbpx

Konservatoriolaiset pärjäsivät Tapiola-pianokilpailussa hienosti!

Olli Oksava. Kiitos kuvasta Antti Hotille!

Helsingin Konservatorion nuoret pianistit esiintyivät edukseen Tapiola-pianokilpailussa 19.-24.9. Kilpailuun osallistui useita konservatoriolaisia, ja peräti viisi palkittiin. Onnittelut kaikille näille nuorille pianisteillemme!

Tapiola-pianokilpailu järjestettiin Espoossa 19.–24.9.2023, jo viidettä kertaa. Kilpailu käytiin kansainvälisen PianoEspoo-festivaalin yhteydessä Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa.

Kilpailussa oli kolme sarjaa: I sarjassa kilpailivat 11-vuotiaat ja sitä nuoremmat pianistit ja II sarjassa 12-15-vuotiaat pianistit Uudeltamaalta. III sarja oli kansainvälinen, ja siinä kilpailivat 10-15-vuotiaat pianistit.

Kilpailuun oli valmistuttu konservatoriolla omien soittotuntien lisäksi yhdessä pitämällä ryhmätunteja. Kilpailuun lähtevät soittivat muun muassa Tapiola kutsuu -konsertissa, joka järjestettiin konservatorion konserttisalissa perjantaina 15.9.

Onnittelut palkituille!

Dora Hotta opettajansa Naoko Shibayama-Aarnion kanssa

Ella Gardini ja Dora Hotta palkittiin I sarjassa tunnustuspalkinnolla. Sarjassa II palkittiin Adam Orre ja Oona Paasonen, niin ikään tunnustuspalkinnolla. I ja II-sarjojen palkintoina annettiin Ostinaton ja F-Musiikin lahjakortteja sekä konserttilippuja Tapiola Sinfoniettan ja Radion sinfoniaorkesterin konsertteihin.

Kansainvälisessä kolmannessa sarjassa kilpaillut Olli Oksava palkittiin peräti neljästi. Hänelle myönnettiin Barokkipalkinto, Virtuoosikappalepalkinto, Konserttopalkinto ja Bösendorferpalkinto.

 

 

 

 

 

Lisätietoja Tapiola-kilpailusta löytyy PianoEspoon sivuilta

Syksyn konserttimme, pianokonsertit mukaan lukien, löytyvät täältä.

Kiitokset kuvista kilpailijoiden opettajille: Anna Linjamalle, Naoko Shibayama-Aarniolle, Antti Hotille, Liisa Malmivaaralle ja Mart Ernesaksille!

Takaisin edelliselle sivulle