Helsingin Konservatorion oopperaensemble esittää 13.–14. helmikuuta kahdessa konsertissa kohtauksia W. A. Mozartin tutuista oopperoista. Illan aikana on luvassa musiikkia oopperoista Figaron häät, Taikahuilu, Cosi fan tutte ja La clemenza di Tito. Konserteissa esiintyy 15 laulunopiskelijaa, joista suurin osa on ammatillisessa koulutuksessa. Mukana on myös muutama taiteen perusopetuksen lauluoppilas.
Konsertit ohjaa Mika Nikander, joka vastaa myös puvustuksen, lavastuksen ja visualisoinnin ideoinnista. Kapellimestarina on Ruut Kiiski, valosuunnittelu on Tuukka Törneblomin käsialaa.
– Tällaisessa produktiossa nuoret laulajat oppivat Mozartin perusrepertuaaria ja saavat samalla ensimmäisiä näyttämökokemuksia. Viitteellinenkin puvustus ja lavastus antavat hyvin tuntumaa näyttämötyöskentelyyn, kertoo Ilona Lamberg, joka on harjoituttanut konserttien musiikin ja on myös esityksissä pianistina.
Pienempien kohtausten lisäksi konserteissa kuullaan myös Taikahuilun ja Figaron häiden finaalit, joissa koko 15 hengen ensemble laulaa yhdessä.
– Musiikkiharjoitukset alkoivat jo syyslukukauden alussa. Tammikuusta lähtien on kerrattu musiikkia kapellimestarin kanssa ja tehty näyttämöharjoituksia ohjaajan kanssa, kertoo Ilona Lamberg.
La serata capricciosa -konsertit alkavat 13. ja 14. helmikuuta klo 19.00 ja niihin on vapaa pääsy. Esitykset ovat Helsingin Konservatorion konserttisalissa.
teksti: Raija Kaljunen
kuva: Mika Nikander