Helsingin Konservatorion Taiteiden yön konsertti 23. elokuuta on neljän tunnin mittainen musiikkimaraton, jossa esiintyvät talon musiikinopiskelijat pienistä musiikkileikkikoululaisista aina ammatillisen koulutuksen muusikko-opiskelijoihin. Erilaisissa kokoonpanoissa on mukana myös konservatorion opettajia. Musiikki soi konservatoriotalon aulassa klo 17–21. Osa esityksistä on myös kamarimusiikkisalissa.
– Illan mittaan on tarjolla monenlaista musiikkia aivan kaikenikäisille. Aloitamme pienempien esiintyjien musisoinnilla ja luvassa on myös muskarituokioita, joihin yleisökin voi osallistua. Meillä pääsee tänä vuonna mukaan myös klassiseen yhteislauluun. Laulunopettajamme ovat valinneet kokoelman klassisen laulumusiikin tuttuja teoksia, joista osa arvotaan laulettavaksi klo 20–21. Yhteislaulujen sanat jaetaan yleisölle paikan päällä, kertoo tuottaja Jaakko Haapaniemi. Illan päätteeksi kuullaan myös tanssimusiikkia.

Taiteiden yön ohjelmaa ovat ideoineet ja koonneet tuottaja Jaakko Haapaniemi, sellonsoiton opettaja Leila Kurkikangas ja pianonsoiton opettaja Naoko Shibayama-Aarnio.
Konsertit alkavat tasatunnein ja ne on nimetty musiikkitermeillä: klo 17 konsertin nimi on Allegro vivace, klo 18 Allegro di molto, klo 19 Allegro assai ja klo 20 Allegro con brio.
– Kaikissa on alussa Allegro, joka tarkoittaa esiintymismerkintänä iloisesti. Siitähän on kyse: musiikin ja soittamisen ilosta! Taiteiden yössä tarjoamme musiikkia vähän rennommassa muodossa kuin perinteisessä konsertissa. Ja tällaisessa aulakonsertissa voi olla niin kauan kuin haluaa tai tulla vain piipahtamaan kahville, kertovat tuotantotiimin jäsenet pianonsoiton opettaja Naoko Shibayama-Aarnio ja sellonsoiton opettaja Leila Kurkikangas.
– Tervetuloa Taiteiden yöhön! Meillehän on helppo tulla vaikka metrolla, ratikalla, bussilla, kävellen, pyörällä tai vaikkapa veneellä, vinkkaavat Shibayama-Aarnio ja Kurkikangas.
Taiteiden yön tarkempi ohjelma päivitetään ennen tapahtumaa tapahtumasivulle
teksti ja kuvat: Raija Kaljunen