Tarmo Peltokoski on yksi Vuoden nuorista muusikoista

Helsingin Konservatorion ammatillisen koulutuksen opiskelija Tarmo Peltokoski on yksi Pro Musica Säätiön nimeämistä Vuoden nuorista muusikoista 2018. Peltokoski opiskelee pianonsoittoa konservatoriossa opettajanaan Antti Hotti. Tarmo Peltokoski on palkittu lukuisissa valtakunnallisissa pianokilpailuissa ja hän on esiintynyt monien ammattiorkesterien solistina. Viime syksynä Peltokoski oli kapellimestarina, kun Helsingin Konservatorion Helsinki Concordia -orkesteri soitti hänen sävellyksensä Sinfoninen sonatiini.

Vuoden nuoret muusikot 2018 -konsertissa 6. marraskuuta Tampere-talossa Tarmo Peltokoski soitti Improvisaation yleisön antamista teemoista. Konsertissa esiintyivät Peltokosken lisäksi muut Pro Musica Säätiön Vuoden nuoret muusikot 2018 eli viulisti Emma Mali, alttoviulisti Saara Kurki, sellisti Anna Westerlund ja huilisti Matti Laine.

Pro Musica Säätiö haluaa tuoda esille nuoria tekijöitä taidemusiikin kentällä ja tarjota heille tilaisuuden valmistaa omanlaisensa konsertti. Vuoden nuoret muusikot valitaan säätiöltä apurahan saaneiden muusikoiden joukosta. Tarmo Peltokoski sai Pro Musica Säätiöltä apurahan taiteelliseen työhön ja musiikkiopintoihin vuonna 2015.

Vuoden nuoret muusikot 2018 -uutinen Pro Musica Säätiön sivuilla

Vuoden nuoret muusikot 2018 -konsertti Tampere-talon sivuilla

Tarmo Peltokosken haastattelu 13.11.2017 Uutta musiikkia konservatoriolaisilta 100-vuotiaalle Suomelle -uutisessa

kuva: Raija Kaljunen

Takaisin edelliselle sivulle