Konservatoriosta valmistuneet sijoittuneet hyvin jatko-opintoihin ja työelämään

Kaikki Helsingin Konservatoriosta keväällä 2017 valmistuneet 19 klassisen musiikin muusikkoa ovat sijoittuneet hyvin jatko-opintoihin tai työelämään. Suurin osa valmistuneista jatkaa opintojaan musiikkialan korkeakouluissa.

– Elinikäinen oppiminen korostuu muusikon ammatissa, jossa kukaan ei koskaan ole valmis. Meiltä valmistuneita on päässyt jatkamaan opintojaan esimerkiksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiaan, Tampereen ammattikorkeakouluun ja Tallinnan musiikkiakatemiaan, kertoo koulutuspäällikkö Markus Utrio.

Pianonvirittäjät työllistyvät yrittäjinä

Helsingin Konservatorion toinen musiikkialan perustutkintokoulutus on pianonvirittäjän koulutus. Siihen otetaan opiskelijoita vain joka toinen vuosi.
Lehtori Jarkko Peltola kertoo, että keväällä 2016 valmistuneelta vuosikurssilta noin puolet on perustanut oman pianonviritysalan yrityksen.

– Pianonvirittäjänä on erinomaiset mahdollisuudet työllistyä etenkin pääkaupunkiseudun ulkopuolella, jossa koulutetuista virittäjistä on pulaa. Opiskelijoistamme moni on perustanut oman yrityksen ja työllistää itsensä yrittäjänä, kertoo Jarkko Peltola.

Helsingin Konservatoriossa opiskelee tällä hetkellä 72 ammatillisen koulutuksen opiskelijaa. Syksyllä 2018 alkaviin musiikin ja pianonvirityksen osaamisalan koulutuksiin haetaan yhteishaussa 20.2.–13.3.2018.

20.–24.11.2017 vietetään Euroopan ammattitaitoviikkoa. Lisätietoa teemaviikosta Opetushallituksen ja  Euroopan komission sivuilla.

Takaisin edelliselle sivulle